Elme Metall Finland Oy:n logistiikkapäällikkö Antti Myllymaa siirtyi hyvin ansaittujen eläkepäivien viettoon

Elme Metall Finland Oy:n logistiikkapäällikkö Antti Myllymaa siirtyi hyvin ansaittujen eläkepäivien viettoon

Pitkäaikainen työntekijämme, logistiikkapäällikkö Antti Myllymaa, jäi liki 45 työvuoden jälkeen ansaitulle eläkkeelle 31.05.2018.

Antin työura alkoi Hämeen Rautavarasto Oy:ltä elokuussa -73 varastohommissa. Vuonna -77 Antti siirtyi autonosturikuljettajaksi Hämeen Nostopalvelu Oy:lle. Vuonna -82 ura eteni ajojärjestelijäksi Nisumäki Oy:llä jatkuen Elme Metall Finland Oy:llä logistiikkapäällikkönä. Antin vastuulla on ollut niin kuljetukset, työnjohto kuin myös kiinteistön huolto.

”Paljon on teräsala muuttunut vuosien saatossa. Laatuvaatimukset ovat kiristyneet ja aikataulut muuttuneet hektisemmäksi. Kahta samanlaista työpäivää ei ole ollut, joka sinänsä on ollut rikkaus työelämässä. Tulevaisuuden tärkein asia on pysyä terveenä”, Antti toteaa.

Antti tunnetaankin intohimoisena enduron harrastajana. Kilpaura endurossa jatkuu vielä eläkkeelläkin, ja tavoitteena on, että nyt jäisi aikaa myös matkapyöräilyyn. Oman osuuden saa vaarin ajasta lapsenlapsi. Loppuaika meneekin kahden asunnon talonmiehenä, kotitalossa Parolassa ja vapaa-ajan asunnossa Hauholla.

Antti Myllymaa on logistiikkapäällikön tehtävässään tottunut ”sammuttamaan tulipaloja” ja niinpä eläkkeellelähtö suoritettiin näyttävästi pillit päällä Hämeenlinna VPK:n paloautolla. Anttia saattamassa toimitusjohtaja Janne Miettinen ja VPK:n Rene Lehtonen.

Elme Metall Finland Oy:n toimihenkilöt ryhmäkuvassa.

Työuransa aikana yhtiön monissa käänteissä osallisena ollut Antti Myllymaa pääsi vielä osallistumaan Parolan teräslevyvaraston investointiprojektiin. Leveä hymy paljastaa, että projekti on mennyt sujuvasti eteenpäin!



Kilpailukykyiset tuotteet