Uutinen

Elme Metall 20 vuotta

Elme Metallin perustamisesta on 29. toukokuuta kulunut 20 vuotta. Tänä aikana olemme kehittyneet pienestä, vain Virossa toimineesta yrityksestä kansainväliseksi konserniksi. Toimipisteitä...

Tuulivoimaa – kohti parempaa tulevaisuutta

Elme Metall on mukana monissa tuulienergiaan liittyvissä hankkeissa. Suomessa tuoreimpana kohteena tulee olemaan Mastokankaan tuulipuisto Raahen ja Siikajoen seudulla. Valmistuttuaan...

Toimituksemme jatkuvat toistaiseksi normaalisti

Toimituksemme jatkuvat toistaiseksi normaalisti – työntekijöidemme, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme tartuntariskiä huomioiden. Seuraamme koronavirustilanteen kehittymistä ja noudatamme THL:n ohjeistusta. Olemme myös...

Alihankintamessut 24.-26.9.2019 Tampereella

Alihankinta 2019 -messut ja AlihankintaHEAT järjestetään 24.–26.9.2019 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Kestävä valmistus -teeman lisäksi ajankohtaisia aiheita ovat talousnäkymät, kansainvälistyminen...

Elme Metall Finland Oy:lle uusi toimitusjohtaja 

Elme Metall Finland Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi Priit Tirun. Tiru siirtyy Betonimestarit Oy:n vientimyyntipäällikön tehtävästä ja aloittaa toimitusjohtajana välittömästi....

Kilpailukykyiset tuotteet